9.1.2015

Taide pitkä, elämä hauras

Pariisilaisten piirtäjien teloitukset tulivat puskan takaa kuin hirvi pimeällä tuulilasiin. Kummallista, miten ihminen yllättyy asioista, joissa ei ole mitään varsinaisesti uutta. Minäkin yllätyin Ranskanmaalla tapahtuneesta, vaikka parhaillaan luen Anatoli Kuznetsovin Babi Jaria, jossa erään äidin suulla sanotaan: ”Koskaan, koskaan eivät idiootit ole säästäneet kirjoja. Aleksandrian kirjasto paloi, Inkvisition roviot roihusivat, Radistsevia on poltettu, Hitler poltti kirjoja kaduilla…Muista sinä aina: kun kirjat alkavat palaa, silloin asiat ovat hullusti, silloin väkivalta, typeryys ja pelko perivät vallan.”

Yllätyin piirtäjien murhista kesken työpäiväänsä, vaikka viime marraskuussa vierailin Jerusalemissa Yad Vashem tutkimuskeskuksessa ja perehdyin urakalla taiteilijoiden kohtaloihin keskitysleireillä ja getoissa. Elämä on haurasta ja ihminen kuolee helposti. Toisin on taiteen laita. Vaikka harva taiteilija selvisi hengissä tuhoamisleireiltä, heidän taiteelleen kävi useissa tapauksissa paremmin kuin tekijöilleen. Taide elää ja sitä on mahdoton tuhota, vaikka yksittäisiä teoksia kuinka polkisi suohon tai lennättäisi tuhkana taivaan tuuliin. Taiteilijat ovat taas samaa lihaa ja luuta kuin ihmiset ylipäänsä, eikä ihmisen tappamiseen paljoa tarvita. Ihmeellistä on, että maailmassa, jossa kaikki tabut on rikottu moneen kertaan, on vielä mahdollista uhmata totalitaariseen järjestelmään pyrkiviä ryhmiä ja yksilöitä piirtämällä kuvia paperille. Tulee väkisinkin mieleen eräs suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva hahmo, joka lauloi kilpailijansa suohon. Taiteella voi upottaa, ja ehkä juuri siksi se koetaan niin vaaralliseksi. 

Kieli luo todellisuutta ja muovaa käsitystämme asioiden tilasta. Suomeksi olemme tottuneet kuulemaan, että juutalaisia kuoli tai menehtyi keskitysleireillä. Yad Vashemissa puhuttiin johdonmukaisesti keskitysleireillä tai joukkoteloituksissa murhatuista ihmisistä. Eilen tapettujen piirtäjien murhista puhutaan terrori-iskuina ja verilöylynä. Nigeriassa on tapahtunut viime päivinä mahdollisesti pariin tuhanteen kuolemaan johtanut kylien ja niiden asukkaiden tuhoaminen. Asialla on ollut ääriliike Boko Haram ja tapahtuma uutisoidaan islamilaisten militanttien hyökkäyksenä. Pariisilaisten taiteilijoiden muistoksi ja sananvapauden puolesta on pidetty hiljaisia hetkiä ympäri Eurooppaa ja televisiossa haastatellut ihmiset ilmaisevat suruaan ja järkytystään. Nigeriassa kuolleiden yllä on myös hiljaisuus, mutta toisenlainen kuin eurooppalaisten taiteilijoiden muistolle järjestetty.

Mahtoiko nigerialaisissa kylissä kuolla yhtään taiteilijaa? Vai tapettiinko siellä vain ihan tavallisia ihmisiä, nigerialaisia?

Jaana Erkkilä